Toistuvien liikennerikkomusten seuraamusjärjestelmän kehittäminen

- Katsaus: eurooppalaiset järjestelmät

Trafin julkaisuja 19-2013

M. Peräaho, TL-tutkimus

Katsauksessa verrataan Suomessa vuonna 1996 käyttöön otettua liikennerikkomusten seuraamusjärjestelmää niihin järjestelmiin, jotka ovat käytössä muissa Euroopan maissa. Tavoitteena on saada taustatietoa hyödynnettäväksi seuraamusjärjestelmän kehittämistyössä.

Päähuomio kohdistuu ns. virhepistejärjestelmiin (vp), joita sovelletaan 17 EU-maassa sekä Islannissa ja Norjassa. Vp-järjestelmien perusperiaate on, että liikennerikkomukset on pisteytetty niiden vakavuusasteen mukaan, ja kuljettajalle, joka syyllistyy kyseiseen rikkomukseen, määrätään vastaava määrä pisteitä. Tietty pistemäärä johtaa seuraamuksiin, ensivaiheessa huomautuskirjeeseen tai koulutukseen, ja lopulta ajokieltoon.

Katsauksessa käsitellään pääpiirteissään myös Hollannin, Itävallan, Sveitsin ja Tanskan järjestelmiä, jotka monessa mielessä muistuttavat Suomen seuraamusjärjestelmää. Pääasiallinen ero vp-järjestelmiin on, että kuljettajan rikkomusten määrää seurataan ajassa, mutta niitä ei ole pisteytetty. Lopuksi esitellään Ruotsin seuraamusjärjestelmä, jossa kuljettajan aikaisempaa rikkomushistoriaa ei huomioida samalla tavalla.

Järjestelmämuodosta riippumatta ovat periaatteet ja tarkoitus käytännössä samat kaikissa maissa, mikä heijastaa yhteistä käsitystä siitä, mikä on liikenneturvallisuuden ja valvonnan kannalta keskeistä. Kaikissa maissa on kuitenkin eri käsitykset siitä, mitä elementtejä järjestelmän tulisi sisältää yksityiskohtaisemmin. Vp-järjestelmien välillä on esim. suurta vaihtelua sen suhteen, mitä rikkomuksia huomioidaan ja kuinka vakaviksi ne katsotaan. Siksi onkin paikallaan puhua 19 erilaisesta eurooppalaisesta vp-järjestelmästä, joista useimmat ovat lisäksi rakenteeltaan varsin raskaita ja vaikeaselkoisia. Turvallisuusvaikutukset ovat vp-järjestelmään siirtymisen jälkeen yleensä olleet merkittävät, mutta jääneet lyhytaikaisiksi. Niiden arvioidaankin olleen ennen kaikkea yhteydessä lisääntyneeseen valvontaan, eikä itse järjestelmään.

Suomen seuraamusjärjestelmä on pääosin täysin vertailukelpoinen muiden Euroopan maiden järjestelmiin. Yhtäläisyyksiä on paljon: valvonnan painopisteet, rikkomuksia katsotaan ajassa, välitön ajokielto tiettyjen vakavien rikkomusten jälkeen, uusien kuljettajien tiukemmat säännöt, muistutuskirje, mahdollisuus seuraamusten lievennykseen esim. työhön liittyvien syiden takia sekä lähes sama määrä rikkomuksia ennen toimenpiteitä. Erityisesti vp-järjestelmät sallivat hieman enemmän joustoa, mutta seuraamukset ovat toisaalta yleisesti paljon ankarammat kuin Suomessa. Ajokiellot ovat muualla Euroopassa selvästi tuntuvampia ja ajo-oikeuden saaminen uudelleen on vaikeampaa. Useissa maissa vaaditaan jopa uusi kuljettajantutkinto.

Suomen seuraamusjärjestelmä toimii verraten hyvin. Joidenkin osa-alueiden kehittäminen yleiseurooppalaisten käytäntöjen suuntaan on paikallaan, mutta täydelliseen suunnanmuutokseen, esim. ”puhdasoppiseen” vp-järjestelmään, ei kuitenkaan ole tarvetta. Eikä se ole toivottavaakaan, sillä vp-järjestelmät sisältävät piirteitä, joita ei ole syytä kopioida. Samalla on syytä muistaa, että seuraamusjärjestelmä koskettaa hyvin rajattua kuljettajajoukkoa, jolloin saavutetut hyödyt tulee punnita haittoihin ja kustannuksiin.

Katsauksessa ehdotetaan, että Suomen seuraamusjärjestelmän kehittämistyö aloitetaan Tanskan ja Norjan järjestelmien lähemmällä tarkastelulla. Saksan vp-järjestelmään on tulossa merkittäviä muutoksia, jotka tekevät siitä myös entistä mielenkiintoisemman Suomen kannalta. Kehittämistyössä tulee huolehtia siitä, että järjestelmästä tulee luotettava, läpinäkyvä ja oikeudenmukainen. Sen edellytyksenä on yksinkertaisuus ja helppotajuisuus, niin kuljettajan kuin myös täytäntöönpanosta vastaavien tahojen kannalta.