Tieliikenteessä vakavasti loukkaantuneiden määrän arviointi VAAKKU

Trafin tutkimuksia 10-2014

Noora Airaksinen, Sito Oy
Matti Kokkonen, Tilastokeskus

Tieliikennekuolemien ehkäisyn ohella Suomessa olisi tärkeää ehkäistä vakavia loukkaantumisia. Ehkäisytyö edellyttää tilastoitua tietoa vakavasti loukkaantuneiden määrästä ja vammautumismekanismeista. Tällä hetkellä tieto on puutteellista ja hajallaan. Vakavan loukkaantumisen määritelmän ja tilastoinnin kehittämiseen liittyen on tehty aikaisemmin useita tutkimuksia, joiden myötä kansallinen intressi asian edistämiseksi on vahvistunut. Myös EU on hiljattain antanut jäsenmailleen suosituksen vakavan loukkaantumisen määritelmäksi ja vakavien loukkaantumisten tilastoimiseksi.

VAAKKU-tutkimuksen tavoitteena oli arvioida MAIS ≥ 3 -kriteerin perusteella vakavasti loukkaantuneiden määrä ja muodostaa alustava kuva vakavista loukkaantumisista, niiden ominaisuuksista ja alueellisesta jakautumisesta. Tavoitteena oli myös verrata vakavasti loukkaantuneiden joukkoa lievästi loukkaantuneiden ja kuolleiden joukkoihin sekä saada käsitys virallisen tilaston ulkopuolelle jääneiden loukkaantumisten määrästä. Lisäksi laadittiin ehdotus, kuinka vakavasti loukkaantuneiden määrä raportoidaan jatkossa kansallisesti ja EU:lle.

Tutkimuksessa yhdistettiin henkilötunnuksen perusteella asianmukaisia tiedonsuojamenettelyjä käyttäen Tilastokeskuksen tieliikenneonnettomuuksien osallistilasto sekä Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämä hoitoilmoitusrekisteri (Hilmo) vuosilta 2010 ja 2011. Sen lisäksi Hilmo-rekisteristä poimittiin ne liikennetapaturman vuoksi sairaalassa hoidetut loukkaantumiset, jotka eivät yhdistyneet Tilastokeskuksen rekisteriin. Näin saatiin kaksi aineistoa ”Yhdistyneet” ja ”Yhdistymättömät”. Molempiin aineistoihin sisällytettiin loukkaantuneiden diagnoositiedot, jotka muunnettiin automaattisesti vakavuusluokitukseksi (AIS). AIS-arvoista haettiin kunkin potilaan korkein arvo (Maximum AIS eli MAIS), ja laadittiin luokittelu ”vakavasti loukkaantunut” (MAIS ≥ 3). Määritelmä on EU:n suosituksen mukainen.

Loukkaantuneiden kokonaismäärät olivat yhdistyneiden ja yhdistymättömien aineistoissa yhteensä 8 235 (vuonna 2010) ja 8 632 (2011). Näistä vakavia loukkaantumisia oli vastaavasti 1 326 (16% kaikista loukkaantuneista) ja 1 308 (15%). Vakavat loukkaantumiset jakautuivat siten, että yhdistyneiden aineistossa eli virallisessa tilastossa oli 776 loukkaantunutta vuonna 2010 ja 798 vuonna 2011. Yhdistymättömissä eli virallisen tilaston ulkopuolelle jääneiden aineistossa vakavasti loukkaantuneita oli puolestaan 550 (2010) ja 510 (2011). Huomattavaa on, että kaikki viralliseen tilastoon kirjatut loukkaantuneet eivät yhdistyneet hoitoilmoitusrekisteriaineistoon. Erityisesti lieviä loukkaantumisia jäi tutkimusaineistojen ulkopuolelle.

Tutkimustulokset vahvistivat aiempaa käsitystä siitä, että virallinen poliisin tietoon perustuva tieliikenneonnettomuustilasto ei anna kattavaa kuvaa tieliikenneonnettomuuksissa loukkaantuneiden määrästä ja tienkäyttäjäjakaumasta. Erityisesti polkupyöräonnettomuudet, mutta usein myös mopo- ja moottoripyöräonnettomuudet jäävät kirjaamatta, koska poliisi ei ole onnettomuuspaikalla. Myös vakavia loukkaantumisia jäi paljon tilastojen ulkopuolelle. Raporttiin koottu tieto tapaturmien hoitokustannuksista avasi silmiä peittävyyspuutteelle myös kustannusten kautta: polkupyörä- sekä mopo- ja moottoripyörätapaturmissa loukkaantuneiden hoito muodosti lähes puolet kaikkien liikennetapaturmien hoitokustannuksista vuonna 2010.

Verrattaessa liikenteessä kuolleiden ja vakavasti loukkaantuneiden joukkoja, kuolleilla korostuivat kohtaamisonnettomuuksien (vastakkaiset ajosuunnat), henkilöauton kuljettajien sekä ikääntyneiden henkilöiden suhteelliset osuudet. Vakavasti loukkaantuneilla puolestaan samojen ja risteävien ajosuuntien, mopoilijoiden ja moottoripyöräilijöiden sekä ikäryhmistä lasten ja nuorten osuudet olivat suhteellisesti suurempia kuin kuolleilla.

Tavoitteena on, että Suomi raportoi vakavien loukkaantumisten kokonaismäärän ensimmäisen kerran EU:lle vuonna 2015 koskien vuoden 2014 tietoja. Tutkimuksessa suositellaan, että EU-raportoinnin ja kansallisen liikenneturvallisuustyön tueksi Tilastokeskuksen osallistilaston ja hoitoilmoitusrekisterin yhdistäminen tehdään jatkossa vuosittain. Vakavuustieto lisätään yhdeksi Tilastokeskuksen onnettomuusaineiston muuttujaksi. Liikenneturvallisuustyön kannalta on tärkeää, että kyseinen tieto on myös muiden viranomaisten käytettävissä. EU:lle raportoidaan poliisin tietoon tulleiden vakavien loukkaantumisten ja onnettomuuksien määrä vuosittain aineistojen yhdistämisen jälkeen. Myös nykyistä kansainvälistä raportointikäytäntöä jatketaan.

Vakavien loukkaantumisien raportoinnin lisäksi kehityspanoksia tulisi osoittaa käytössä olevan tieliikenneonnettomuustiedon kattavuuden kehittämiseen. Oleellista on sairaalatietojen ja virallisen onnettomuustilaston linkittämisen kehittäminen poikkihallinnollisena yhteistyönä.